sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kelloja, koruja ynnä vaatetusta

Harhailua joulukuisessa Hämeenlinnassa 1914 - osa III


Tämän kuukauden aikana olen pohdistellut Hämeenlinnan vuoden 1914 joulumarkkinoita kolmen sanomalehti Hämettäressä julkaistun mainosartikkelin pohjalta. Aika kului tuolloinkin väistämättä kohti aattoillan rauhoittumista. Vielä on kuitenkin sen verran odotettava ennen pyhiä, että yhä ehtii tarkistaa, olisiko syytä hankkia vielä jotain konttiin ystäviä ja sukulaisia varten. Mielikuvitusmatkani siis jatkuu.


Aloitan kierrokseni tutkailtuani kenkiäni. Niin kuin kaikkien käyttötavaroiden myös niiden kohdalla väistämättä koittaa ajoittain sellaisen ratkaisun paikka, ettei korjauttaminen ole enää mielekästä. Ostaisinko tuosta vain saappaat tutulle? Tuskinpa. Siispä tämä lahja todennäköisesti tulisi ihan omalle itselle – sikälikin että kyllähän hiihtimet jo kuluvatkin säntäillessä kaupungilla sinne tänne. Toki voisin lupautua taluttamaan henkilökohtaisesti ystävän puotiin ja maksaa lystin?

Mitäpä tuota sen enempää pohtimaan ennen kuin tutustuu tarjontaan. Kaupungin kenkäliikkeistä Hämetär suosittelee K. G. Aholinin jalkineliikettä. Valinta lienee varsin oivallinen, sillä miltei sanasta sanaan sekä sanomalehden toimitus että Hämeenlinnan Liike-elämä ja liikkeet -teos kehuvat, kuinka Aholinin liike Raastuvankatu 59:ssä on kestänyt hyvin tehdasteollisuuden paineessa ja säilynyt käsityöläisliikkeenä. Varastosta toki löytyy etevämpien tehtaiden tuotteita. Mikäli tavanomainen lesti ei sovellu asiakkaalle, liike ottaa ilmeisesti tilauksen mukaan kaikenlaisia jalkineita valmistettavakseen.

E. Stierin valokuvaamo. Kuva teoksesta Hämeenlinnan liike-
elämä ja liikkeet, vuodelta 1911.

Jo taannoin taisi tulla mainittua Enok Rytkösen valokuvausinnostus. Valokuvauksesta puhuttaessa ei 1914 sovi sivuuttaa arvostettua E. Stierin Valokuvaamoa, joka on kaupungin vanhin alallaan. Johtajana on toiminut alusta asti herra Bernhard Erikson, joka on myös omistanut liikkeen vuodesta 1906. Liikkeen on kuitenkin perustanut neiti Evelina Stier vuonna 1892. Hämetärkin ehdottaa, että kunnon valokuva voisi olla oiva lahja kaukana asuville tuttaville. Monenmoisia valokuvaustöitä olisi Stierillä teetettävissä: visiitti-, kabinetti -ym. kuvia. Myös maisemia ynnä ulko- ja sisäkuvia on mahdollista otattaa. Entäpä jos laatikossa lojuisi jokin turhan pieneksi jäänyt valokuva? Sen voisi suurennuttaa. Hämetär tietää kertoa, että nykyinen omistaja on hankkinut kuvaamoon voimakkaan sähkövalaistuksen, joten vuorokaudenajalla tai synkällä talven hämäryydellä ei ole enää merkitystä. Valokuvaamo löytyy vuoden 1911 tietojen mukaan Läntisen viertotien päästä vastapäätä Suomalaista Yhteiskoulua, läheltä uutta venäläistä kirkkoa.

Tänä jouluna saattaa kuitenkin olla syytä muistaa ystävää kellolla tai koruilla, kenties vaikka lähemmän tuttavuuden merkeissä. Kaupungista löytyy useita kello- ja kultasepänliikkeitä. Hj. Salon vuonna 1907 perustettu kultasepänliike on vakaata vauhtia saavuttamassa tunnustetun aseman alallaan. Aistikkaan sirot kulta, hopea ja uushopea esineet ovat arvokkaita lahjaideoita. Salon tunnettu erikoisala ovat urheilupalkintojen, kuten mitalien, pokaalien, kilpien, patsaiden yms valmistus ja myynti.

Raastuvankadun ja Kasarmikadun kulmasta löytyy entinen A. J. Hollmingin liike, joka tunnetaan nykyisin (vuodesta 1911) Hj. Rantosen kultasepänliikkeenä. Mikäli asiakas etsii etenkin kihla- ja morsiustarpeita ynnä pöytähopeita, hänen kannattaa suunnata Rantoselle.

Varsinkin kelloja etsivän on syytä hakeutua Nikolai Örlundin Kellokauppa Otawa Yhdyspankin talosta kauppatorin laidalta. Valikoimasta löytyvät kaikenlaiset seinä-, tasku- ym kellot. Toki Otawasta löytyvät myös kulta- ja hopeatavarat. Örlundin Otawasta on tullut kello-, kulta- ja hopeatavarain yleisesti tunnettu lähetysliike kautta maan. Siksipä sen kautta on ollut mahdollista lähettää noita lahjoja kenelle tahansa.

L. A. Lönnrothin hintaluettelo. Voit
klikata tästä ja tutkia kuvaa tarkem-
min Kansalliskirjaston digitoidusta
aineistosta.

Pysyäksemme vielä tovi kelloissa ja koruissa minun on aivan välttämätöntä poiketa L. A. Lönnrotin Kello- ja sormuskaupassa. Hämettären mukaan sen seinät ovat vallan ”täynnä jonkinlaisia uusimpimallisia seinäkelloja, tammi-, mahonki- ja pähkinäpuu kaapeissa hiottuine kristallilasiovineen”. Neljännestunnin lyönnit pitävät huolen ajan vääjäämättömän kulumisen havaitsemisesta. Liike on vahvassa kasvussa ja muuttamassa helmikuussa 1915 Kansallispankin uuteen avaraan liikehuoneistoon.

Viime kerralla lupasin kurkistaa hiukan muodin maailmaan vuonna 1914. Lipuminen kohti noita sfäärejä on hyvä aloittaa Agnes Lundin Kangas- ja Korutawarain kaupasta. Hallituskatu 58:sta löytyvä kauppaliike juontaa juurensa jo vuoteen 1888. Sen perustajan ja omistajan leskirouva Agnes Lundin luulisi jotain tietävän myös pukeutumisesta. Erikoisalana ovat naisten hienoimpien käsitöiden, käsityö-tarpeiden ja mallien myynti. Lundin kangaskauppa on tunnettu edullisena ostopaikkana.

Pariisilaismuotia 1914. Kuva Wikimedia
Commons

Koruompelutöitä varten Hämetär mainitsee muun muassa Agnes Jernströmin Koruompelu, käsityö- ja muotiliikkeen, Sigrid Granströmin Koruompeluliikkeestä. Jernströmin erikoisalana ovat etenkin gobeliinit. Mistä löytäisin vihjeitä pukeutumisen uusimmasta uudesta vuonna 1914? Ensimmäisenä mieleen tulee 1900 perustettu Maria Tirkkosen Muotiliike Hallituskatu 54:ssä. Neiti Maria Tirkkonen matkustaa kaksi kertaa vuodessa ulkomailla seuratakseen uusimpia menettelymuotoja ja muodin vaikutuksia maailmalla. Kuriositeettina nousee mieleen, että juuri Maria Tirkkosen kautta hämeenlinnalaisnaiset ovat saattaneet saada tiedon siitä, kuinka 3. marraskuuta 1914 Mary Phelps Jacob patentoi rintaliivien esiasteen ja sai nimiinsä kunnian vaatekappaleen kehittämisestä, vaikka kokeiluja toki on ollut aiemminkin. Tirkkoselta on hankittavissa uusimpia hattuja, suruhattuja ym vastaavaa. Unohtaa ei sovi vanhojen hattujen uusimista tai hattujen pukemista.

Muotiliikkeistä Hämetär mainitsee myös Anni Martinin Muotiliikkeen, jota ei sovi sivuuttaa. Vuonna 1899 perustettu liike on siirtynyt 1911 neiti Linda Hambomilta neiti Anni Martinille.

Vanity Fair kesäkuu 1914.
Kuva Wikimedia Commons
No niin, jospa alkaisin etsiä palttoota itselleni tavattuani nuo mainiot naisihmiset. Valittavanani ovat muun muassa Salowaaran Räätälinliike ja kangaskauppa, O. Helanderin Räätälinliike, Joh. Erlanderin Waatturiliike ja L. Kanerwan waate- ja kangaskauppa. Salowaaran Räätälinliikkeessä olisi oiva paikka teettää vaikkapa uusi talvipalttoo. Toki sieltä löytyisi valmiitakin vaatteita. Otto Salovaaran liike sijaitsee Raatihuoneenkatu 55:ssä. L. Kanervan waate- ja kangaskaupasta löytyy vaatetustarpeita niin naisille kuin miehillekin. Etenkin alusvaatteita suositellaan. Helanderin liike on kaupungin vanhimpia räätälinliikkeitä, perustettu 1879. 1889 se siirtyi nykyiselle omistajalleen O. Helanderille.

Taidan tällä kertaa kuitenkin suunnata Kansallisvaatekauppaan, jonka omistaa vuoden 1911 tietojen mukaan kauppias J. Krapiffsky ja johtaa hra I. Pasternack. Tuosta Hallituskatu 56:ssa sijaitsevasta liikkeestä odotan saavani palttooni oitis, sillä jo vuonna 1911 se on mainittu juurikin valmiiden vaatteiden myyjänä. Naisten, miesten ja lasten valmiita vaatteita on ollut suuret varastot. Kaupan yhteydessä on myös täydellinen turkkuriliike.

Tässä vaiheessa alkaa häämöttää jo maali hurjassa joululahjajahdissa. Mikäli vielä jotain unohtunutta saattaa mieleen juolahtaa, Hämettären sivuilta löytyy vielä vihjeitä Aina Aaallon Kangas- ja Lyhyttawarain kaupasta, Oskar Isaksonin kankaiden, lyhyttawarain, hattujen ja lakkien tukku- ja wähittäiskaupasta ynnä M. Willgrenin Kangaskaupasta.

Joulun kiireet ovat kuitenkin vain osa vuoden tapahtumista ja niiden tuomat tarpeet sirpale ihmiselämän kirjossa. Joku saattaa kokea, ettei jouluksi ole syytä haalia tavaroita. Istuessaan kotinsa hämärässä hän kenties havaitsee puutteita huoneensa asussa. Siksipä asiaksi voi nousta oman asunnon kohentaminen. Steffan Häggin Tapetti- ja Värikaupasta Hallituskatu 58:sta löytyy eri hintaisia tapetteja ja korkkimattoja. Maalausvärit, lakat, vernissat ynnä muut maalaustarpeet kannattaa ostaa Häggiltä, joka itse on aiemmin harjoittanut laajaa maalausliikettä. Jos seinällänne ammottaa outo tyhjä tila, se ehkä jo huutaa luokseen 135x100 cm:n kokoista jäljennöstä Wrightin taulusta ”Taistelevat metsot”. Sellaisen löydätte Häggiltä vallan uskomattoman halvalla.

Lopuksi vilkaisu peiliin muistuttaa kirjoittajalle, että E. Waltosen parturiliike Teatteritaloa vastapäätä huomauttaa hiusten leikkauttamisen aiheellisuudesta ennen viimeisiä rauhoittumista jouluun. Nytpä on tämäkin joulunalunen kahlattu liki loppuun asti. Samalla joulukuun 1914 Hämeenlinna on tullut astetta tutummaksi.



LÄHTEET:

Lähteet:

Sanomalehdet:

Hämetär 5.12.1914
Hämetär 12.12.1914
Hämetär 19.12.1914

Y. S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1914

Hintaluettelo kelloista, sormuksisra, ketjuista yms. L. A. Lönnrot:
DIGI- Kansalliskirjasto digitoidut aineistot

L.A.Lönnrotista Lydiassa:

Towards Dress Reform - Womens Fashion History 1914-18
The first bra was patentedin 1914 by Mary Jacobs an American

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s1-104

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s105-208

Hämeenlinnan osote-kalenteri 1913-1914

Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926 

Hämeenlinnan kaupunki n. 1892, talot ja katot eriteltyinä

Hämeenlinnan asemakaava 1887
Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti